Asiantuntija, pyöritkö euron vesipullona marketissa vai loistatko parikympin pullona hotellissa?

08.12.2024

Oletko miettinyt, miksi sama vesipullo maksaa lähikaupassa euron, mutta lentokentällä viisi ja hienossa hotellissa jopa parikymmentä euroa?

Samaa vettä – mutta eri ympäristössä. Tämä logiikka pätee myös työelämään: oma osaamisesi, kokemuksesi ja potentiaalisi eivät muutu, mutta ympäristösi voi määritellä, kuinka arvokkaana niitä pidetään.

Jos sinusta tuntuu, että osaamistasi ei arvosteta – on hyvin mahdollista, että työpaikkasi ei ole kasvanut osaamisesi mukana. Työtehtävät ovat edelleen samat, kuin aloittaessasi, mutta osaamisesi ja taitosi ovat karttuneet.

Eikä se näy edes palkassasi!


Oletko ajautunut väärään paikkaan?

Viime aikoina on keskusteltu yhä enemmän siitä, miten moni suomalainen tuntee olevansa jumissa työelämässä. Yhä useampi meistä kokee työnsä merkityksettömäksi ja omaa osaamistaan aliarvioiduksi.

Kun on kokemus siitä, että omaa työtä ei arvosteta, se vaikuttaa ammatilliseen itsetuntoosi.

Mutta tämä ei ole vain henkilökohtainen ongelma – se vaikuttaa myös työhyvinvointiin, motivaatioon ja jopa kansantalouteen.

Toinen varma tapa päätyä urajumiin on tehdä omien arvojen vastaista työtä. Yleensä resurssien kiristyessä siitä kärsivät eniten tunnolliset työntekijät, jotka kokevat, että eivät voi enää tehdä työtään yhtä laadukkaasti.

Mutta mitä asialle voi tehdä? Ja miten päästä tilanteesta eteenpäin?


Kun osaamisesi ja työsi eivät kohtaa

Olemme kaikki kokeneet hetkiä, jolloin tuntuu, ettei omaa panosta arvosteta. Ehkä työtehtäväsi ovat pysyneet samoina vuosia, vaikka sinä olet kasvanut ja kehittynyt. Ehkä pomosi tai tiimisi ei näe potentiaaliasi tai ehkä yrityskulttuuri ei vain tue luovuuttasi ja innovatiivisuuttasi.

Tällaisessa tilanteessa alkaa helposti kyseenalaistaa omaa arvoaan. Ajatukset, kuten "Ehkä en olekaan niin hyvä kuin luulin" tai "En taida osata tarpeeksi", hiipivät mieleen. Mutta mitä jos ongelma ei olekaan sinussa? Mitä jos ympäristösi on se marketti, kun todellisuudessa sinä kuuluisit viiden tähden hotelliin?


Miten tunnistaa oma arvosi?

Ensimmäinen askel muutokseen on pysähtyä ja arvioida omaa osaamistasi objektiivisesti. Mitä osaat todella hyvin? Missä olet erikoistunut? Mitä olet oppinut työvuosien aikana, ja miten voit tuoda sen esiin? Näistä kysymyksistä on hyvä lähteä liikkeelle.

On myös tärkeää miettiä, mikä sinulle on työelämässä tärkeää. Onko se hyvä palkka, merkityksellisyys, vapaus vai mahdollisuus käyttää luovuutta? Kun tiedät, mitä etsit, on helpompi löytää paikka, jossa nämä asiat toteutuvat.


Unelmaura alkaa itsesi tuntemisesta

Tämän prosessin tueksi olemme luoneet Unelmaura-kirjan. Se ei ole pelkkä opas, vaan konkreettinen työkalu 26 tehtävineen, joka auttaa sinua tunnistamaan omat vahvuutesi ja asettamaan uusia tavoitteita. Kirjan tehtävien avulla voit:

  • Tunnistaa oman osaamisesi ja vahvuutesi
  • Saada selkeyttä siihen, mitä haluat seuraavalta uraltasi
  • Suunnitella askeleet kohti uusia työtehtäviä, uranvaihtoa tai yrittäjyyttä

Me uskomme, että jokaisella on oikeus työelämään, jossa heidän potentiaalinsa tulee täyteen käyttöön. Sinun ei tarvitse vain tyytyä, jos tiedät ansaitsevasi enemmän.



Kansi kirjasta Unelma urasta vai Unelmaura – Urajumista merkityksellisempään työelämään.

Älä odota, että joku tulee ja kruunaa sinut asiantuntijaksi

Älä anna ympäristösi määritellä arvoasi. Ota ohjat omiin käsiisi ja aloita matkasi kohti uramahdollisuuksia, joissa osaamisesi loistaa. Tilaa Unelmaura-kirja tänään ja hyödynnä alennuskoodi unelmaura, jolla saat kirjan hintaan 34 € (sisältäen postikulut Suomeen). Tarjous on voimassa vuoden 2024 loppuun tai niin kauan kuin toista painosta riittää.

Tämä voi olla ensimmäinen askel kohti merkityksellisempää työuraa – uskalla ottaa se.

Kirjan löydät täältä 😊

Palautteita kirjasta:

Palautteita kirjasta. Lisää täältä


Tilaa jouluksi tekemistä – kirjan tehtävät voi täyttää suoraan kirjaan! 😊